Auton teippaus

Maalaamisen lisäksi auton ulkonäköä voi muuttaa muillakin keinoilla. Yksi tällainen on niin sanottu auton teippaaminen. Nimensä mukaisesti sillä tarkoitetaan sitä, että autoon liimataan (periaatteessa) väliaikainen teippipinta. Usein teippausta käytetään myös mainostarkoituksessa. Kiinnitettävät pinnat voivat olla esimerkiksi 40 cm X 120 cm kokoisia mainostarroja eli niin sanottuja bannereita.

Yliteippaaminen

Teippaamista voidaan käyttää myös vaihtoehtona auton maalaamiselle. Kun auto maalaamisen sijasta teipataan, puhutaan auton yliteippaamisesta. Tekniikan Maailma -lehti on julkaissut yliteippaamisesta artikkelin, josta selviää hyvin, mistä auton yliteippaamisessa on kysymys ja kuinka se tehdään. Yliteippaamista voidaan käyttää vaihtoehtona maalaamiselle, mutta teippaamiseen kannattaa tutustua hyvin etukäteen ja selvittää kuinka se tehdään. Homma kannattaa antaa ammattilaisen hoidettavaksi jos haluaa parhaan lopputuloksen. Autoon käytettävä teippi ei ole aivan samanlaista materiaalia kuin perinteiset tarrapinnoitteet. Se on tehty kestämään paremmin säätä ja muuta ulkoista rasitusta. Autoteipit ovat myös helpompia levittää eivätkä ne vaurioita auton pintaa.

Mainosteippaaminen

Yliteippaamisen lisäksi autoihin teipataan myös paljon mainoksia, jotka ovat usein erilaisten firmojen logoja, iskulauseita ja mainostekstejä. Joissakin autoissa on myytävänä myös varsinaista mainostilaa ja Suomessakin näkee jo lähes poikkeuksetta mainoksia esimerkiksi linja-autoihin ja erilaisiin kuljetusautoihin teipattuna. Mikäli kysymyksessä on yrityksen oma auto – esimerkiksi kuljetusyrityksen kuorma-auto – on tietysti täysin luonnollista, että yritys ilmoittaa olemassaolostaan näkyvästi autonsa kyljessä. Mainostekstejä ja yritysten yhteystiedolla varustettuja teippejä on helppo tilata internetistä. Ja jos yritystä haluaa mainostaa teipein, mutta ei halua autoaan teipattavan (tai ei omista autoa), voi tilata vaikkapa yrityksen logolla varustettuja pakkausteippejä Axon Profililta. Näillä teipeillä ei tosin kannata teipata autoja. Axon Profilin mainosteippeihin ja muihin yrityslahjoihin kannattaa kuitenkin tutustua, sillä ne ovat mainioita liikelahjoja ja tuovat myöskin yritykselle näkyvyyttä.

Teippauksen käyttö

Mainosteippejä ja auton teippausta käytetään niin paljon, että emme enää kiinnitä siiten kovinkaan paljon huomiota. Moni maalatulta näyttävä auto saattaa myös todellisuudessa ollakin teipattu. Laadukas autoteippi lähtee myös irti auton pinnasta aiheuttamatta pintavaurioita, joten auton ilmeen nopeakin muuttaminen on mahdollista. Käyttävätpä jotkut yliteippausta jopa auton eräänlaiseen naamiointiin: upouusi arvokas auto voidaan teipin avulla naamioida näyttämään vanhalta ja ruosteiselta. Tämä on kieltämättä jo aika luova tapa käyttää teippausta autoihin.